Kokoomus, tositarkoituksella

Herkkä, hempeä ja kaikin puolin pöyristyttävän humaani omnipotenssiharhasta kärsivä kyborgi etsii itselleen edustuskelpoista kumppania hyppäämään kanssaan rotkon reunalta.

Itseäni kuvailisin harmaaksi väriläiskäksi, mutta sinun värilläsi ei ole väliä. Olen punavihersokea. 

 

Jo muutaman suhteen läpikäyneenä luulen nyt tietäväni mitä todella haluan. Se selvisi minulle kun näin köyhien ihmisten pelaavan golfia viimeisillä polttopuillaan ilman palloja. Tuli sellainen olo, että sitä olisi joskus helkkarin hauska kokeilla. Ihan pikkuhetki. Kokeilin. Se ei toiminut. Palasin äkkiä takaisin turvallisen lempiharrastukseni pariin, kiillottamaan julkisuuskuvaani vimmatusti. 

Älä ihmettele, jos annan sinun ymmärtää, mutten ymmärräkään antaa. Teen usein niin, en voi itselleni mitään.

Tässä taannoin minulle oli tyrkyllä kaksi kumppania, toisella oli rutto ja toisella kolera. Valitsin koleran, mutta se ei tartu, jos et saa minua antamaan ylen päällesi. 

Illastaisin kanssasi kynttilänvalossa, vaikka sähkötkin on keksitty. Saisit ehkä joskus tilata jotain itsellesikin, jos olen juottanut itseni sivistyneeseen pikkupöhnään ja luulen, että se kuuluu sinun oikeuksiisi. Vaikka en pohjimmiltani pitäisikään sinusta pätkääkään, vien sinut hymyillen torikahville ennen kuin näytän sinulle ovea.

Nautin pitkistä ja syvällisistä keskusteluista, kunhan minä saan johtaa niitä. Rakastan kesää ja omaa ääntäni, toivon että sinäkin. Tykkää edes kesästä ja teeskentele loput niin meillä on sitten jotain yhteistä.

Minä en osaa nauraa itselleni, enkä toivo sitä sinultakaan. Ehkä on parempi, ettet naura kanssani ollenkaan, koska siedettävän hihittelyn ja vulgaarin hekotuksen raja on niin hiuksenhieno, enkä luota sinun arvostelukykyysi.

Saat olla epätoivoinen, niin minäkin olen. Salaa.

Toivottavasti löydän sinut pian, koska helluntai on ihan kohta. Ja kaikkihan me tiedämme miten käy, jos minulla ei ole heilaa helluntaina. Se olisi vaaraksi koko isänmaalle ja yksi Kike ei ehkä ehtisi ajoissa Samppalinnnan kesäteatterin ensi-iltaan.

Istun nyt Säätytalon rappusilla ja aistin hämärtyvässä illassa toivoa, vaikka variksetkin käyvät päälleni. En usko, että ne haluavat minulle pahaa, vaikken luonnosta niin välittäisikään, jollei joku Anni ja sen kaverit pakottaisi. Nuo kirotut roskalinnut haluaisivat vain osansa tästä kaviaarista, jota nyt nuolen näiltä portailta.

Olisitpa jo tässä vierelläni kiristämässä kravattiani. Kirjoita jo. Ja foto olis tosi jees, koska en katso varsinkaan rumia silmiin.

Jos jouduit googlettamaan sanankin ymmärtääksesi kaiken tästä ilmoituksestani, pysy kaukana minusta. Tyhmyys tarttuu helpommin kuin kolera. Niin minulle ainakin on opetettu.

Nimim. Perrier-Jouet 2000 Belle Epoque